Vaativampi Nenustannokka

Tänä kesänä yhteispatikoimisemme ovat jääneet väliin monestakin syystä. Korona vaikutti siten, että arkailimme ylipäätään lähteä viikonloppuna mihinkään retkeilemään. Juttujen mukaan ruuhkat olivat melkoiset. Sitten autoasiat toivat omat haasteensa; hetken aikaa oli tilanne, etteivät molemmat kölliet olisi mahtuneet mihinkään autoon – ja patikoiminen ilman köllieitä tuntui paitsi epäreilulta, myös luonnottomalta. Sitten olikin kaikenlaista muuta viipotusta ja tekemistä, niin että minä reissasin ja retkeilin yksinäni ja Turre viihtyi autotallissa tai kotistudiossaan.

Tänään kuitenkin tuli päivä, että päätimme lähteä reissuun. Ensisijaisesti syynä oli Turren niskahartiakipu – nyt piti keksiä jotakin ei-staattista tekemistä. Oikeastaan samasta syystä päätimme lähteä luonnottomasti reissuun ilman köllieitä, sillä hihnan pitely monta tuntia ei nyt houkuttanut.

Uhkarohkeasti päätimme lähteä tuttuun Teijon kansallispuistoon, mutta tehdä Nenustankierroksen, jonka kuvauksessa Luontoon.fi -sivuilla (joka on käytössäni nykyään hyvinkin ahkerasti) sanotaan, että "Nenustannokalle vaativampi kallio-osuus". Olemme tulkinneet sen niin, että kaltaisillamme aloittelijamölliköillä ei moisille vaativammille reiteille ole asiaa. Tänään minä halusin vähän uhmata sitä. Jos tuntuu vaikealta, niin sen näkee siellä sitten ja voi tehdä sen helpomman osuuden.

Seuraavaksi paljon kuvia ja vähän kuvatekstejä, koska eihän tätä muuten voi selittää.

Kuinka kutsuvaa! Tästä se reitti lähtee.

Heti hymyilyttää, kun pääsee liikkeelle.
Tätä on kaivattu!

Rakastan tätä satumetsämäisyyttä. Olen varma, että
tuolla kivellä tapahtuu metsätonttujen ynnä muun väen kokoontumisia.

Hämmentynyt laiskiaismurmeli ihmettelee
mystisiä kivikasoja.

Sitkeä kalliomänty.

Nenustannokan näköalapaikka. Taustalla Hamarinjärvi.
Kuva ei tee oikeutta millään!

Ja tänne näköalapaikalle se vaativampi kallio-osuus oli. On tietysti aina näkökulmakysymys, mikä on vaativaa – ja sanamuotohan oli vaativampi. Olihan se juu vaativampi verrattuna tuohon kutsuvaan lähtöbaanaan, joka oli hyvinkin esteetön vaikka pyörätuolilla menisi. Mutta sanoisin, että esim. Matildanjärvenkierros on kokonaisuudessaan vaativampi kuin tämä Nenustannokan näköalapaikalle nouseminen.

Laskeutuminen takaisin alas sujui myös helposti.
Hyvin näkyy kallion pinnassakin ihmisten kulkema reitti.
Ihminen jättää aina jälkensä luontoon.

Metsän suojissa jälleen. Vaellussää oli kovista lämmöistä
huolimatta varsin optimaalinen. Ei ihme, että elokuu on vaeltajien
suosikkikuu!

Nenustankierros on vain 3,9 kilometriä, mutta voi taivas kun sillekin
mahtuu niin monenmoista maisemaa!

Piristynyt ja onnellinen mies. Vaimo vähän väsynyt?
No en oikeasti <3

Parisuhdevinkki (koska tässä blogissa voi hölöttää mitä vain!): Vaikka koirat, lapset ynnä muut ovatkin tärkeitä ja rakkaita perheenjäseniä, niin joskus kannattaa mennä ihan kaksin. Tunnelma on ihan toisenlainen. Mitä enemmän seurueessa on jäseniä (olkoonkin vaikka vain koiria), se on aina kumminkin vähäsen pois jonkun saamasta huomiosta. Nyt kaiken huomion sai upea luonto ja maailman paras murmelikumppani. (Miten musta tuntuu, että kuva on nyt jotenkin ristiriidassa tämän sanoman kanssa? :D )

Ja taas uutta maisemaa! Suoaluettakin löytyy.

Mitäköhän täällä on tehty? Suoritetaanko kansallispuistoissakin
harvennushakkuita? Toisaalta... Ei kai niitä puita siihen jätetä. Nämä
puut ovat olleet tässä jo hyvän tovin.

Äkkiä pitkospuilla tuli vastaan toistakymmentä maastopyöräilijää!
Siinä meinasi käydä jo hassusti, mutta haavereilta vältyttiin.

Miilunpolttokuoppa. On siinä ollut duuni valvoa pari viikkoa
tulta kuopassa, hakea sitten hitonmoisen matkan päästä vettä sammutukseen
ja sitten viedä lasti Teijon masuunille.

Pian mutkan takana häämöttääkin jo parkkipaikka.

Nenustankierros on tosiaan 3,9 km sisältäen sen vaativamman kallio-osuuden. Arvioitu kulkuaika on 2,5 tuntia, mutta meillä meni 1,5 tuntia. Mielestämme löntystimme aika hitaasti ja pysähdeltiin vielä ottamaan kuviakin. Yleensä nuo kulkuajat ovat minusta pitäneet hyvin paikkansa, mutta tämä meni tosiaan paljon nopeammin.

Kierroksen jälkeen piipahdimme tallilla morjestamassa ja juoksuttamassa Simppaa. Sen jälkeen palasimme takaisin Teijolle ja päätimme mennä uimaan. Oli raikasta pulahtaa viileään meriveteen!

Sunnuntai meni hiukan parisuhdesunnuntaiksi, mutta palasimme sentään kotiin ruokkimaan Nuoren Murmelin eli Larpan, joka tästä kiitollisena paistoi meille lettuja. Kyllä näillä voimin kelpaa aloittaa uusi viikko!

Pakko vielä kertoa, että opin vasta tänä kesänä (viikko sitten),
että Nutella ja maapähkinävoi EIVÄT ole sama asia. Eivät todellakaan.
Tässä siis Nutellaa ja vadelmia.
Oppia ikä kaikki!