Miten islantilaisneule syntyy minun käsissäni?

Heti tähän alkuun korostan, että kyse on nyt minun tavastani tehdä islantilaisneule – tämä ei ole ainoa oikea tapa. Päivitän tapaani sitä myöten kun koen sopivaksi tai keksin jonkin uuden, hyväksikokemani tavan.

Riddarin alku

Mikä on islantilaisneule?

Ensinnäkin tiukemman katsantokannan mukaan en tee islantilaisneuleita ylipäätään, koska en asu Islannissa enkä ole tehnyt paitoja Islannissa. Teen islantilaisneuleiksi kutsumiani paitoja islantilaisesta 100 % islanninlampaan villasta. Käytän lähinnä Istexin lankoja, pääasiassa Lettlopia ja Alaffoslopia. Pääasiassa islantilaisneuleisiin kuuluu kaarrokekuvio, mutta ns. issikkapaitojen "raamatussa" Islantilaisia neuleita -kirjassa (toim. Védís Jónsdóttir) on myös ei-kaarrokepaitoja.

Lasken siis islantilaisneuleiksi islantilaisesta villasta tehdyt (kaarroke)paidat.

Miksei suomalainen villa kelpaa?

Tämä kysymys suututtaa toisinaan eniten, koska monesti se antaa ymmärtää, että halveksisin kotimaisia villoja. En todellakaan halveksi. Tein Nuorelle Murmelille jokin aika sitten ihan paikallisten lampaiden villoista kehrätystä ja ystävän värjäämästä langasta ihanan pehmoisan ja kauniin neulepaidan. On kuulemma myös tosiaan lämmin!

Mutta kyse on villalaatujen erosta. Ei. En tarkoita, että suomalainen on laadultaan huonompi. Ei ole. Mutta nämä ovat erilaisia lankoja. Se ei todellakaan ole niin, että kaikki lampaanvillalangat olisivat samanlaisia. Islanninlampaan villa on karkeaa, vettä ja tuulta hylkivää. Itse asiassa ahvenanmaanlampaan villa on samantyylistä, mutta sitä lankaa on vaikeampi saada ja se on kalliimpaa. Kainuunharmaksesta tehty lanka on pehmeämpää. Molemmat ovat varmasti yhtä lämpimiä. Kyse on siis siitä, että nämä lammasrodut elävät erilaisissa olosuhteissa ja onkin luonnollista, että silloin näiden villakin on erilaista. Sama muuten pätee hevosiin; islanninhevosen karva on erilaista kuin suomenhevosen karva. Se ei aina näytä siltä eikä edes tunnu käteen välttämättä erilaiselta, mutta hienoisia eroja siinä on.

Islanninlampaasta (ja myös siis siitä ahvenanmaanlampaasta) tehty villa on siis oivallinen ulkovaatekäyttöön, johon sitä siis usein suositellaankin. Se pitää hyvin tuulta ja sadetta, on jonkin verran rasvaista ja tuntuu karkealta. Kaikki eivät voi tästä syystä pitää issikkapaitaa ihoa vasten; se kutiaa ja tuntuu inhalta. Tähän voi kaiketi jossain määrin totuttautua (huom! jos kyse on allergiasta, niin se on eri asia!) ja käytössä paita vain pehmenee pehmemistään. Kaikki eivät silti totu. Mutta paidan ominaisuudet riippuvat siis tästä karkeudesta.

Tämän vuoksi issikkapaita ei ole sama asia, jos se neulotaan kainuunharmaksesta, merinosta, alpakasta tms. Ne ovat ihania ja kauniita lankoja myös, mutta niissä ei ole samoja ominaisuuksia. Ihan kuten silkki ja puuvillakaan eivät ole samanlaisia ominaisuuksiltaan, vaikka kumpikin ovat kivoja ja käyttökelpoisia kankaita.

Tunikapituuteen neulottu Riddari

Helppoa kuin heinänteko!

Moni ihastelee, että kuinka jaksan tai osaan. Olen ihastelusta aina yhtä häkeltynyt, mutta tietysti myös mielissäni. Mutta itse asiassa koen issikkapaidan helpommaksi kuin vaikkapa villasukat (joita teen kyllä niitäkin ihan mielelläni). Toki paita on suuritöisempi ja kuviointikohdassa vaatii ohjeen seuraamista, mutta silti se on helppoa. Villasukissa on kauheasti aina jotain kavennuksia ja se perhanan kantapää silmukoiden poimimisineen, kantapohjan kavennuksineen jne. Ei hemmetti.

Aloitan työn usein hihoista. En jaksa neuloa mallitilkkua, koska se pitäisi neuloa pyörönä – kun itse työkin on pyöröneuletyö. Yhtä hyvin mallitilkun virkaa voi hoitaa silloin hiha. On nopea purkaa ja neuloa uudestaan, jos tuntuu ettei koko miellytä. Ja jotenkin on turhauttavaa, että vartalo-osan jälkeen pitää neuloa hihat ennen kuin pääsee parhaaseen osuuteen; kaarrokkeeseen.

Olen neulonut paidat aina ohjeen mukaan ja näin ollen siis tähän asti aina alhaalta ylöspäin. Esim. Jennifer Steingassin paidat neulotaan monesti ylhäältä alaspäin. En ole hyvä soveltelemaan ohjeita, joten olen kiltti tyttö ja teen kuten käsketään. Jennifer Steingassin otin esiin siksi, että moni neuloo hänen suunnittelemiaan paitoja islantilaislangoista. Onko paita silti issikkapaita, kun suunnittelija ei ole islantilainen, on kokonaan toinen kysymys enkä jää sitä tähän nyt pohtimaan. Tämä teksti venyy muutenkin kuin nälkävuosi. Mutta aion tehdä Telja-paidan heti kun vain joudan!

Mutta siis. Ensin hihat, sitten vartalo-osuus. Sitten nämä yhdistetään. Rakastan Garnstudion ohjevideoita. Niissä ei hölistä turhia (ei puhuta lainkaan) ja mennään suoraan asiaan. Jätän siis apulangoille roikkumaan ohjeen mukaisen määrän silmukoita kainaloita varten. Jotkut päättelevät kainalosilmukat tässä vaiheessa ja ompelevat saumat sitten ihan lopuksi yhteen. Itse en tykkää tehdä niin, sillä siitä tulee minun käsissäni vain rumaa jälkeä.

Hihat kiinni vartalo-osaan siis näin:

Sitten päästään siihen kaarrokevaiheeseen, joka on kivointa. On vaikea joskus lopettaa, kun haluaisi neuloa vielä yhden kerroksen ja nähdä kuinka kuvio syntyy. Se on aina yhtä ihmeellistä, vaikka tekisi tuttua kuviota!

Kaarrokevaiheessa usein kysellään, että kuinka pitkiä lankajuoksuja voi tehdä; eikö ne pidä välillä sitoa? En issikkapaidoissa sido lankajuoksuja juuri lainkaan. Hyppään sujuvasti kahdeksankin silmukan yli. Nurjalla puolella nimittäin käytön mukana karhea villalanka huopuu kiinni paitaan juuri sopivasti. Tämä on juuri näiden lankojen hieno ja helpottava osuus. Muunlaisten lankojen kanssa en hyppää neljää useamman silmukan yli.

Maaru Moilasen suunnittelema Varmá

 

Kaarroke on siis usein se värikkäin osuus. Neljä lankaa yhdellä ja samalla rivillä on minulle liikaa. Tämän opin tehdessäni Maaru Moilasen suunnittelemaa Varmá-paitaa. Silloin minulla tulee lankajuoksuista liian kireät ja jälki on rumaa. Käytän apunani Lankapiikaa, joka on taivaallisen ihana. Se oli kallis, mutta tuntuu aivan erilaiselta kuin halvemmat muoviversiot. Lankapiikoja voi viritellä itsekin ties millaisia, mutta minä panostin tähän enkä katunut.

Kauluksia olen tehnyt sekä ns. tavallisia paitakauluksia, isompaa pääntietä ja sitten poolomallista. Kaikki käy. Hevosteluhommissa pidän poolomallista eniten. Ei tule kylmä niskaan eikä kaulalle, kun tölttää menemään islanninhevosen kanssa.

Näihin paitoihin teen myös islantilaisen päättelyn. Näin ikään:

 

Tämä päättely joustaa juuri sopivasti, näyttää kauniilta ja tuntuu kuuluvan asiaan.

Seuraavaksi ne kainalosilmukat, jotka jäivät jo odottelemaan. Tuskailin pitkään ennen kuin löysin itselleni sopivan tavan hoitaa nämä kainalosilmukat. Mutta sitten löysin tämän ohjevideon ja olin onnellinen! Nyt kainalot saa pääteltyä luotettavasti, helposti ja siististi. Huom! Jätä kainaloita varten reilusti pitkä lanka. Nimittäin silmukkarivin alkuun ja loppuun jää helposti reikä. Minä ensin ompelen muutaman piston päättelyneulalla aukkoja kiinni, sitten ohjevideon silmukointi (sillä samalla langalla) ja lopuksi taas sitten loppupäässä ompelua ja sitten lanka päätellään kainaloon kuten muutkin langanpätkät.

Kainaloiden neulominen:

Seuraavaksi sitten lankojen päättely. Kirjoneuleen kanssa siinä riittääkin puuhaa! Päättelyssä ei koskaan tehdä mitään solmuja! Solmut vain hiertävät ajan kanssa langan katki ja saattavat painaa ikävästi. Pujottelen langan muutaman silmukan läpi eri suuntiin ja leikkaan sitten ylimääräisen hännän pois. Lanka kyllä huopuu taas kiinni eikä lähde purkautumaan.

 

Näin teen myös silloin kun lanka loppuu kesken työn ja pitää vaihtaa kerä toiseen. Neulon muutaman silmukan (6–12) kaksikertaisella langalla; edellisen loppu + uuden alku. Jätän hännät molemmista roikkumaan ja sitten päättelen ne lopuksi. Tähän kerän vaihtoon on monta muutakin tapaa, tämä on itselle tuntunut luontevimmalta.

Viimeistely

No nytkö se on valmis? Ei ole. Paita pitää viimeistellä vielä. Kaikki eivät tee niin, mutta minusta se on tärkeää.

Valmiiksi neulottu ja päätelty paita kastellaan, kuositellaan ja kuivataan. Ja tästä riittää jos jonkinlaista tapaa ja mielipidettä, miten se kuuluu tehdä vai kuuluuko tehdä ollenkaan. Minusta siis kuuluu ja teen näin:

 

Laitan paidan noin kädenlämpöiseen veteen ämpäriin tai vannaan likoamaan joksikin aikaa. Vähintään puoleksi tunniksi, mutta kerran taisi joku paita olla kolmatta tuntia, koska unohdin sen. Veteen laitan reilun lorauksen (noin 0,5–1 dl) etikkaa. Ihan tavallista Rajamäen väkiviinaetikkaa. En missään tapauksessa maksa ylimääräistä hajustetuista pyykkietikoista.

Likoamisen jälkeen kippaan paidan vesineen kylppärin lattialle. Märkää paitaa on syytä käsitellä hyvin, hyvin varovasti, sillä märkä villa on raskas ja tuppaa venymään rajustikin, jos siihen antaa mahdollisuuden. Siksi siis kippaan lattialle ja puristan siinä pahimmat vedet pois ennen kuin edes kuvittelen nostavani paitaa mihinkään. Pyyhkeen sisällä rullailu on myös tehokasta. Pyyhe on myös hyvä tapa nostaa märkä paita lattialta.

 

Märkä paita laitetaan tasolle kuivumaan. Se muotoillaan. Esim. kaarroketta voi oikoa tässä, venyttää hihaa jos tarvis jne. Laitan paidan saunan lauteille, sillä oikein muuta hyvää paikkaa meillä ei ole. Laude on hiukan liian kapea. Siksi taitan helmaa vähän ylös, jotta se ei märkänä riipu ja siten veny muodottomaksi kuivuessaan.

 

Jotkut tekevät tämän koko vaiheen pesukoneessa (paita koneeseen, etikkaa huuhtelulokeroon ja villapesuohjelma). Tunnustan, että tällaisessa perinnehenkisessä paidassa koen sen itse hiukan huijaamiseksi. Ajatukseni on täysin järjetön ja hölmö, mutta tällainen pinttymä minulla vain on. En halua sotkea tähän juttuun koneita.

Paita kuivuu lauteilla noin kaksi päivää. Ei siis hätäisen ihmisen hommaa. Kone hoitaisi tämänkin nopeammin, mutta... Käyn välillä kääntämässä paidan, jotta kuivuminen tapahtuisi tasaisesti.

Valmis!

Ja NYT kuivuttuaan paita sitten on valmis!

Kuvan paita on nimeltään Maailman synty.
Suunnittelija Jenna K. by Ihtiriekko Knits

 

Mietittekö, että kuinka hankala paita on, kun peseminen on näin työlästä? Jep. Arvasin. Se näissä onkin parasta: paitaa nimittäin ei pestä. Ikinä. Okei, ehkä on syytä, jos kaadat litran punaviiniä syliisi tms. Mutta siis periaatteessa paitaa ei pestä koskaan.

Issikkaneule on ulkovaate. Se siis ei tule ihoa vasten juurikaan. Näin ollen pelkkä paidan tuuletus riittää. Pienet tahrat lähtevät varovasti hinkkaamalla. Isomman "pesun" voi hoitaa pyöräyttämällä paitaa lumihangessa – sikäli mikäli lunta sattuu olemaan tarjolla. Vastaavan etikkapesun voi tehdä, jos todellakin on tarvis.

Minun ensimmäinen paitani valmistui vajaat kaksi vuotta sitten. Se on tallipaitana, joten siihen on möhnääntynyt hevosen ruokailunjälkeinen möhnäturpa, siihen on tarttunut heiniä ym. Ruokamöhnät varisevat pois kuivuttuaan, heinät lähtevät nyppimällä. En ole kokenut tarpeelliseksi pestä paitaa missään vaiheessa.

Islantilaispaita on paita paikallaan ja moneen käyttöön! Kaikkeen ulkoiluun; toimii niin hiljalleen viilenevissä kesäöissä kuin talven tuiskuissakin. Ilman en enää toimeen tulisi!